PETRI PETRIE
Toinen alkuperäistyö kalenterista.
työn koko 87,5 x 65
Petri Petrie
Kansainvälistä uraa luova rohkea suomalainen taiteilija Petrie on ansainnut crossover-taiteilijan määritelmän jatkuvan taiteellisen uusiutumisen myötä. Hän syntyi vuonna 1966 suomalaiseen taiteilijaperheeseen, mutta on jo vuosia työskennellyt ja elänyt Saksassa.
Hän on luonut uutta mm maalauksen, valokuvauksen, grafiikan, kuvanveiston ja musiikin saralla. Hänen monimuotoiset ja vaihtelevat työnsä ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa sekä taiteen että elinkeinoelämän piirissä.
Nuoresta iästään huolimatta Petriellä on takanaan jo mittava ura: hänen töitään on ollut esillä yli 100 näyttelyssä mm. Suomessa, Saksassa, Ruotsissa, Venäjällä, Malesiassa, Isossa Britanniassa ja USA:ssa.
Tuote: 00020
